Ei kättä, ei jalkaa: Dolls Code

Tekijä: Runamu Kinashi 

Ilmestymisvuosi: 2013

Pokkareita: 2 (sarja päättynyt)

Suomalaisille luultavasti Rabbit's Doubt (tai pelkkä DOUBT) on tuttu nimi: mangassa joukko nuoria joutuu vasten tahtoaan mukaan peliin, jossa liikkumisalue on rajattu ja hengissä selviämisen takeena on erinäisten päättelykykyä vaativien tehtävien suorittaminen ja niistä selviäminen. Mainitsen mangan siitä syystä, ettei Dolls Code ole lähtöasetelmaltaan lopulta kovinkaan erilainen Doubtin kanssa, mitä nyt hahmot eivät tunnu aivan yhtä ohuilta.

Dolls Codessa joukko rikollisia nuoria poikia kaapataan ja vasten tahtoaan heitetään ränsistyneeseen oppilaitokseen. Jokaiselta pojalta on viety omaan rikookseen jotenkin sidoksissa oleva ruumiinosa (raajoista aina päähän ja penikseen), ja ainoa tapa saada irrotettu ruumiinosa takaisin on ottaa osaa "opetukseen": päivittäin pojille annetaan tehtäviä, joissa tehtävien suorittamisvauhti takaa pisteitä. Jokaisessa tehtävässä on yleensä joku, jolle ei hitauden tai muun syyn takia heru pisteitä. Se, jolla on opetussessioiden lopuksi eniten pisteitä haalittuna, saa takaisin puuttuvan osan omaa kehoaan. Pojat siis laitetaan pelaamaan toisiaan vastaan, sillä vain yksi voi voittaa. Lopuista tehdään vararuumiinosia tuleville projekteille. 

Mangan päähenkilö on Yuuki Oku, jonka muistot on kokonaan varastettu. Kengo Arrowheadilta puuttuu pää, Okadai Haralta sisäelimet, Yoshitomo Hazamalta penis, Kandalta sydän ja kaksosilta Hasulta ja Hitolta käsi ja jalka (vasen käsi ja vasen jalka / oikea käsi ja oikea jalka). Yksi pojista on kuitenkin toisten ruumiinosista kokoon kasattu nukkeihminen, ja poikien tehtävä on myös selvittää, kuka heistä ei todellisuuessa ole ihminen. Kuten Rabbit's Doubtissa, yksi pojista on susi lampaan vaatteissa. Toisin sanoen vain yksi voi voittaa ja kehenkään ei voi luottaa, kun pakotettuun peliin osallistujista yksi ei ole edes ihminen. Manga tarjoaakin psykologisesti mielenkiintoisen lähtöasetelman, vaikkakaan ei kovin omaperäisen.

Hyvin tyypillisesti päähenkilö Oku tahtoo kaikkien puhaltavan yhteen hiileen, eikä hän syyttele tai epäily ketään. Muut pojat eivät kuitenkaan ole ihan samasta puusta veistetty, ja jokainen lähtee omille teilleen. Ainoastaan pahnanpohjinmainen, Kanda, lyöttäytyy yhteen Yuukin kanssa. Ei ole mitenkään uutta, että pienin ja heikoin rääpäle liittoutuu päähenkilön kanssa. Koska Kandalta puuttuu sydän kokonaan, ei hänestä ole fyysisesti kovin suuriin saavutuksiin: hän hengästyy nopeasti, eikä kellopelikoneistosydän onnistu pumppaamaan samalla lailla verta, kuin mihin oikea sydän pystyy.

Peli pistetään käyntiin, ja pian pojilla on ratkottavinaan erilaisia tehtäviä: huoneen avainten löytämistä, ranteisiin kiinnitettyjen lukkojen avaamista toisten ranteissa olevien lukkojen avulla ja nukenpelastusoperaatioita. Pojat laitetaan sekä kilpailemaan toisiaan vastaan että tekemään yhteistyötä, joka toisaalta luo kitkaa heidän välillen, toisaalta tuo heitä lähemmäs toisiaan. Luku ja tehtävä kerrallaan myös raotetaan jokaisen pojan henkilöhistoriaa ja heidän rikostaan: Kanda esimerkiksi tappoi oman äitinsä ja Hazama raiskasi ja vangitsi entisen tyttöystävänsä, jonka jälkeen hankkiutui tästä eroon.

Okusta, Kandasta ja Hazamasta muodostuu jo mangan alkumetreillä sarjan eräänlainen pääkolmikko. Huomasin kokevani hyvin ristiriitaisia tunteita Hazamaa kohtaan: toisten tekemiin rikoksiin (jotka olivat pääosin itsepuolustusta tai jotekin muuten moraalisesti "melko harmittomia") Hazaman rikos näyttäytyi suurempana tabuna ja tekotavaltaan rajumpana. Tästä huolimatta Hazama on hahmona hyvin ystävällinen, leppeä ja huomasin ihan tosissani innostuvan aina, kun Hazaman tekemisiä seurattiin mangassa. Hazaman ja Kandan, jota itseään puolestaan käytettiin seksuaalisesti hyväksi, samaan pääkolmikkoon laittaminen oli melko rohkea teko, mutta lopulta ei oikeastaan muodostu muutamaa synkkää vitsiä lukuun ottamatta sen suuremmaksi asiaksi.

:///

Dolls Coden ongelmaksi monelta osin koinkin sen, miten rikoksia ja niihin liittyviä tabujen aiheita käsiteltiin: koin, että ne olivat lähinnä mukana vain tehdäkseen lukijalle epämiellyttävän olon ja tuomaan mangaan muutaman niihin jotenkin liittyvän rankemman kohtauksen. Niitä ei kuitenkaan käsitelty juuri ollenkaan, ja toisinaan jopa tuntui, että niitä myös vähäteltiin. Manga muutenkin tuntuu monen asian tilkkutäkiltä, joka ei kuitenkaan pysy kovin hyvin kasassa: hahmot ovat melko mielenkiintoisia, mutta heidän keskinäisiä suhteitaan käsitellään lopulta hyvin vähän, liian nopeasti ja turhan sieluttomasti.

Toisinaan myös suhteet itsessään etenevät liian nopeasti ja hahmot käyttäytyvät välillä täysin epäuskottavasti: Kandan tunnetilat ja käyttäytymistapa ovat toisinaan melodramaattisen ylilyötyjä ja odottamattomia ja päähenkilö Oku puolestaan on luonnottoman pasifistinen ja anteeksiantava. Toisaalta silloin, kun hahmokemiat oikeasti näyttäytyvät luonnollisemmin, ovat ne kuitenkin ihan mukavaa ja hyväntuulista seurattavaa. Hahmotyypit itsessään kun ovat ehkä aika peruskauraa, mutta yhteen ympättyinä jo huomattavasti mielenkiintoisempaa seurattavaa.

Juonen käsikirjoitus on väkinäistä, ja tuntuu siltä, kuin sarja olisi hyllytetty ennen kuin sen olisi pitänyt loppua: sarjan lopetus tulee ihan liian yllättäen, tapahtuu liian nopeasti ja on loppua kohden jo niin sekava, että vasta kolmas tai neljäs lukukerta avaavat lopun tapahtumia. En oikeastaan tiedä, miksi edes vaivauduin lukemaan viimeisen luvun niin useaan kertaan, mutta tehty mikä tehty.

Taide kuitenkin on ihan nättiä, ja jaksoinkin lukea mangan loppuun lähinnä piirrostyylin takia. Se ei ole varsinaisesti mitenkään omaperäinen ja erottuva, ja taustat ovat jopa parhaimmillaan melko tylsiä. Tyyli on kuitenkin ennen kaikkea selkeä, ja hahmojen piirteet eroavat toisistaan ilman, että täytyy arvailla, kuka on kukin. Taustat ovat simppelin laatikkomaisia, ja mangassa yleensä taustat onkin korvattu vain valkoisella tyhjällä tilalla. Ne kuitenkin toimivat, sillä jo muutenkin vähän rastereita käyttävä ja selkeät, vahvat ääriviivat omaava tyyli erottuu edukseen tyhjyyttä vasten.

Dolls Code on ihan mukiinmenevää luettavaa, jos tylsyyksissään haluaa lukea vähän lyhyemmän mangan. Kahden pokkarin pituus takaa sen, että Dolls Coden saa luettua yhdeltä istumalta. Mangassa on potentiaalia ja olisin halunnut lukea pojista enemmän, mutta tällaisenaan Dolls Code kuitenkin tuntuu epämääräiseltä sillisalaatilta, jossa vain kahteen pokkariin yritettiin mahduttaa puolet enemmän materiaalia.

Arvosana: 2/5